Kompastunko jälleen

Tässä sitä jälleen ollaan

lätäkön reunalla.

Miten olenkaan päättänyt, että menneeseen kehään en enää astu.

Olen jo pitkään ollut tuosta kehästä kaukana.

Löytänyt oman itseni.

Kuitenkin hetkellä,

kun avaimet pitäisi antaa pois ja sulkea ovi lopullisesti

Löydän itseni painajaisista

epävarmuuden hetkistä keskellä hyvää uutta oloa.

Jotain pitää vielä ymmärtää

turha odottaa valmista vastausta.

Ystävä lausuu lauseen

hän luottaa uskooni itseeni

Ei sanoisi tuota lausetta,

jos ei olisi varma, että olen jo vahva.

Miksi kuitenkin takerrun niihin sanoihin.

Voiko ihminen myös tarttua siihen huonoon väärään  kuvaan itsestään?

Onko sekin mukavuusalueella pysymistä?

Entä, jos en pystykään lunastamaan niitä muiden sanoja minusta.

Eihän minulla oikeastaan ole ollut niitä

Minun Sanojani Itsestäni.

Olenko toiminut aina vain peilinä

heijastaen muiden ajatuksia

heidän tunteitaan?

Minulla on säilössä hetket

jolloin olen ollut se joka haluan olla

Ne hetket

jolloin rakkauden energia on lävitseni pyyhkinyt

kuin näyttäen ja vahvistaen sen hetkiset ajatukseni oikeiksi.