Sivut

perjantai 18. syyskuuta 2015

Kompastunko jälleen


Tässä sitä jälleen ollaan
lätäkön reunalla.

Miten olenkaan päättänyt, että menneeseen kehään en enää astu.
Olen jo pitkään ollut tuosta kehästä kaukana.
Löytänyt oman itseni.

Kuitenkin hetkellä,
kun avaimet pitäisi antaa pois ja sulkea ovi lopullisesti

Löydän itseni painajaisista
epävarmuuden hetkistä keskellä hyvää uutta oloa.

Jotain pitää vielä ymmärtää
turha odottaa valmista vastausta.

Ystävä lausuu lauseen
hän luottaa uskooni itseeni
Ei sanoisi tuota lausetta,
jos ei olisi varma, että olen jo vahva.

Miksi kuitenkin takerrun niihin sanoihin.
Voiko ihminen myös tarttua siihen huonoon väärään  kuvaan itsestään?
Onko sekin mukavuusalueella pysymistä?

Entä, jos en pystykään lunastamaan niitä muiden sanoja minusta.
Eihän minulla oikeastaan ole ollut niitä
Minun Sanojani Itsestäni.

Olenko toiminut aina vain peilinä
heijastaen muiden ajatuksia
heidän tunteitaan?

Minulla on säilössä hetket
jolloin olen ollut se joka haluan olla
Ne hetket
jolloin rakkauden energia on lävitseni pyyhkinyt
kuin näyttäen ja vahvistaen sen hetkiset ajatukseni oikeiksi.