Sivut

torstai 31. toukokuuta 2012

Mitä mukaan tulee uuteen elämään



Valo näkyvillä
kasvu kasvussa voimakkaassa.

Tuttuja piirteitä tapaa
yllättyen itsekkin.

Matkalla omaksi itsekseen.

Joskus puoliaan piti
ei alistunut
ei miellyttänyt velvollisuudesta.

Samaan voimaan nyt herännyt
niittää sen mitä ei kylvänyt
ei pihalleen halunnut.

Ei ystävien määrä ratkaiseva
ratkaisee tunne jonka lähellä ihmisen tulee.

Osasta kasvettu erilleen
ei syy toisessa
itsensä vain tietää muuttuneen.

Osa tuntuu selkänsä kääntäneen
eivät matkassa pysyneet.

Jos ei silmissä toisen
syvyyttä, ymmärrystä näe
puoleen kääntyy niiden
joiden sielu ymmärtää sielun muuttuneen.
Posted by Picasa

tiistai 29. toukokuuta 2012

Laulun voima



Sielu vielä kylmyyden maassa.
Luonto puhkeamassa täyteen loistoonsa.

Minulla silti kylmyys, pimeys ympärillä.
Hymystä liian pitkä matka.
Nauru vielä kauempana
kaukana muistamattomissa.

Käpertyä haluan
kääriä itseni itseeni.
Surun tummaan peittoon kääriytyä.

Pelkkää syytöstä ympärilläni
syytöstä enemmän vielä sisälläni.

Vain musiikki
tietty kappale
tietyt sanat.

Sanat,
kuin omasta elämästä kertovat.
Sanat nuo laulaa haluan
niihin uskoni, toivoni asetan.

Ehkä loppuun saakka
elämästäni kertovat.


PS. Minulle tärkeäksi tuli Juha Tapion "Kelpaat kelle vaan".
Nyt olen huomannut pitäväni Samuli Edelmannin levystä "Pienellä kivellä".
Tämän uuden levyn sanoja kannattaa todellakin kuunnella ja keskittyä niihin.
Posted by Picasa

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Ihana viikonloppu takana



Perjantaina 25.5.2012 lähdimme Aurajoen rannalta
Ukko-Pekan matkassa työkavereiden kanssa kohti
Loistokaria.

Ilma oli ihana, lämmin ja aurinkoinen, kuten koko viikko.
 


Tunnin matkan jälkeen saavuimme perille.
Siitä onkin todella pitkä aika, kun olen viimeksi käynyt täällä. 


Ukko-Pekan pitäessä höyrytaukoa
saimme syödä vatsamme täyteen
maukasta ja hyvää ruokaa seisovasta pöydästä.


Ilta-aurinko painui pilviverhon taakse.
Mukava ilta takana kauniissa paikassa.


Tällä viikolla alkoi myös maalausremontti.
Talon punaiset seinät muuttuvat kesän kuluessa
vaalean vihreiksi.
Ihastuin tuohon vihreään sävyyn edellisessä talossamme.
Se oli turvallinen valinta nykyiseen kotiimme.
Jos ei ole aiemmin neljän vuoden aikana kyllästynyt
tai haaveillut toisesta väristä, niin väri lienee silloin
itselle oikea.


On tällä viikolla otettu käyttöön uusi oma sänkykin.
Hyväksi todettiin:)

Oikein ihanaa uutta viikkoa kaikille!
Posted by Picasa

lauantai 26. toukokuuta 2012

Ei kaikki alusta loppuun kirjoitettu



Minä ujoksi synnyin.
Hän hymyn sai lahjanaan.

Ujona pysyin läpi lapsuuden vuosien.
Hän hymyllään tuntui kaiken saaneen syntyessään.

Ei meistä kaikki hymynsä vuoksi patsasta saa,
hänelle se annettiin syystä, luonnostaan.

Ehkä samat lahjat syntymässämme saimme,
en omaani tiennyt, hänelle sen elämä näyttänyt.

Hänellä ehkä enemmän lahjoja syntymän,
minulla käsiä enemmän ympärillä suojaavia.

Hänet maahan hyvin istutettiin,
hyvään paikkaan
keskelle kaiken tarvittavan.

Yksi jäi huomaamatta
ei suojaa
ei tuulen
ei myrskyn.

Helpolta joskus paikka näytti hänen elämänsä.
Vaan totuus toinen.

Kuinka monesti hän muille antoi
maataan itse lannoittamaa.

Teki virheitä useita ja toistamiseen.
Joutui myrskyn keskipisteeseen.

Tuuli juurista kaiken pyyhki mennessään.
Useat syytti,
poistaa pitäisi.

Ei oksia huomannut syyttäjät,
nuo oksat suojan antoivat,
huolen pitivät.

Posted by Picasa

Pesä

Pesään 6 poikasta syntyi.

Tuntui, kuin pesässä yksi kirkkauteen
syntynyt olisi.
Pesässä muita 5 lisäksi hänen.
Yksi huolehtija,
toinen ison hinnan maksava,
yksi tarkka omastaan,
yksi joka aina omillaan.

Yhdellä helmi ehkä nokassaan,
kirkkaus sen
emon huomion ehkä joskus enemmän sai.

Pesän tasapaino ei tasassa
aiheutti jatkuvaa nokkimista.
Ainoastaa poikasista pienimmästä
yhdessä huolta pidettiin.

Kahdella poikasista jatkuvaa nokkimista.
Muiden kohtalo pesässä jo ehkä kirjoitettiin.

Aika pesästä lähdön
lähtöajassa eroa.

Yksi lähti ennen kuin aika täysi,
siivet liian kovaan viimaan veisi.

Yksi muista huolehtinut
lähti matkaan kiireellä itsensä unohtaen.

Emo kärsimätön
matkaan ajoi kaksi seuraavaa.

Kaksi viimeistä ei yhdessä viihtynyt.
Isompi pienempää jatkuvasti nokki.

Pienempi matkaan lähti turvalliseen.

Siipien voimaa kaikkien
koitti tuulet vuosien.

Miten matka voikaan poikasen
jolle helmen antoi syntymä
olla vaikein.
Miksi hymystään joutui eniten maksamaan?

Ei pesässä saanut eniten helminokka
vaan se joka tarkka omastaan.

Silti mielessä muilla vain helmen hohto
vaikka helmen paikalla
vain kolo tyhjä, ontto.

Korkeimman hinnan joutui maksamaan
silti ei paluuta pesään
suostu muut antamaan.
Posted by Picasa

torstai 24. toukokuuta 2012

Muutama sana


Olen teille,
jotka kommentoitte tekstejäni
Hyvin, Hyvin kiitollinen.

On hienoa, että kerrotte miten koette
tietyn kirjoituksen.

Toivon, että ajan kuluessa pystymme jakamaan ajatuksiamme.
Jos jokin aihe on sellainen, että siitä ei halua nimellään kertoa,
niin ajatuksen voi jättää nimettömästi vaikka olisitkin lukijani.

Olen tänäänkin miettinyt kuinka paljon kerron minun ajatustani
tiettyyn kirjoitukseen.
Vai jätänkö ajatuksen avoimeksi,
kaikille omalla tavallaan tulkittavaksi.

Kiitos teille kaikille!
Teistä on tullut läheisiä♥

Toivon, että kehityn ja pystyn herättämään ajatuksia myös tulevaisuudessa.

Kymmenen kertaa kymmenen



Jos olisin tuuli
kantaisin hellästi sylissäni.

Lämpimästi puhaltaisin
vienosti varovaisesti.

Virran mukana
siemenet mukaani ottamat
laajasti levittäisin.

Antaisin laskeutua hiljaa
maahan viljavaan.
Maata hieman päälle
pehmeää, ravitsevaa
puhaltaisin.

Vaikka saisin vain
siemeniä kymmenen itämään
niistä kasvaa aikanaan
uusia siemeniä tuulille antamaan.

Paikkaa en tuntenut
en ympäristöä hallinnut.
Ei tärkeää onko maa tuttu turvallinen.

Osa siemenistä ei lähde koskaan itämään
joskus lähtee kasvuun se jonka huomaamattani pudotin.

Voin vain tehdä sen
mä mihin kykenen.
Siunaan ja haltuun elämän annan.
Posted by Picasa

Liian tyyni



Istun
istun hiljaa
katselen ympärilleni.

Sisälläni ei hiljaisuutta,
ei tyyntä.

Kuin kaikilla muilla tyyntä sisällään,
ei, en usko.
Ei koskaan vain yhtä.

Mitä jos käden ojennan?
Kosketanko ohikulkijaan
vai kuplaan,
suojaansa heidän.

Onko hyvä näin?
Tyyntä aina
tyyntä myös myrskyllä.

Antaa meistä hyvän kuvan kansana
helppo johtaa
helppo ohjata.


Haluan aikaiseksi saada
edes hienoisen veden liikkeen.

Saada huomaamaan
lähellä kallio
lähellä maa.

Veden saada virtaamaan
hiljalleen
vähitellen
kohti uomaansa.
Posted by Picasa

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Koruille uusi blogi


Avasin eilen uuden blogin koruille.
Käykää kurkkaamassa osoitteessa
http://momentofjewelry.blogspot.com/

Jätän tämän blogin ajatuksilleni,
runoilleni ja valokuvilleni.

Toivon, että tässä blogissa pystyn
jatkossa yhdistämään valokuvat ja
ajatukset yhteen.

Teille, jotka olette pitäneet kirjoituksistani
toivon tämän ratkaisun tuovan
selkeyden ja täältä löytyvän aina
toivomianne ajatuksia runon ja kuvien muodossa.

Ihanaa viikon jatkoa teille kaikille♥

maanantai 21. toukokuuta 2012

Helminauha isommassa kädessä



Kauniita,
ainutlaatuisia,
ei toista täysin samanlaista
monta samankaltaista.

Eri väriä,
eri laadusta,
tummaa tai valkoista
kirkasta väriä tai maanläheistä.

Miltä tuntuukaan Hänestä.
Kaikki helmet yhtä rakkaita.

Mitä yhdistää
nauhaan väliaikaiseen.
Hän kauneinta suunnittelee
paikkoja ei vielä määrättyjä.

Ainoastaan paikka
tietyn helmiparin tiedossa
aikojen jo alusta.
Pari tuo toisilleen täydellinen
ei ihminen voi
aavistaa kauneutta sen.

Hän helmiä yhdistää
välillä viereltä poistaa.
Ehkä helmen poistetun
paikka jo löydetty
lopullisessa suunnitelmassa.

Poistettu
ehkä korjaamista kaipaa
ei pinta vielä ehjä
ei virheetön.

Ainoa varmaa,
ei yhtään turhaa,
ei poisheitettävää.
Myös nämä jotka matkalla
täydellisyyttä täyttämään
helminauhaan
hetkeä myöhemmin saapuvat.
Posted by Picasa

Virran vietävänä



Liian voimakas
voima virran.

Ei voimaa,
ei tahdon
ei kehon.

Muille aika kasvun
aika kesän.
Sinulle vain vettä lisää virtaan
lisää veden voimaa.

Anna itsesi virran vietäväksi
älä vastaan laita
pinnalla pysyt lailla kaarnan.

Virta kuljettanut kautta aikojen
tiettyä polkua noudattaen.

Katso
päätäsi kurkota
lähellä suvanto
rauha
levon hetki rauhaisa.
Posted by Picasa

Kyselyä?


Lainaan Marian ideaa hänen blogistaan http://poimittujamustikoita.blogspot.com/

Mietin itsekkin välillä, että mitä sivuillani vierailevat
toivovat sivuiltani.

Tarkoitukseni on pitää sivut aika pitkälti tälläisena,
kuin mitä ne ovat tällä hetkelläkin
eli vähän sitä sun tätä tyyliin.

Toivoisin kuitenkin, että kirjoitat mitä juuri sinä toivot,
nimellä tai nimettömänä,
kumpikin käy.

Kaipaatko ehkä, että eri asiat laitetaan eri blogeihin tms.
Pitäisikö postauksiin merkitä tunnisteet?
Onko jokin osio joka pitäisi poistaa?

Sana on vapaa♥

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Onnea kortteja

Uusia Onnittelukortteja.
Koska leimasin käytetään musteessa,
niin tein sitten useamman kortin
samoilla leimoilla.
Lisäksi leimasin valmiiksi nallen
tyhjälle kartongille useampaan kertaan.
Tarvittaessa saa käytettyä ne jollain toisella tapaa.


 
 
 
 
 
Posted by Picasa

Harjoittelua



Harjoittelin uuden järjestelmäkameran käyttöä.
Harjoittelua pitää jatkaa, mutta nämä kuvat olivat hyviä. 


Jade 


Jade Nikin seurassa.


Sireenin oksa. 


Viime syksynä istutettu Mongolianvaahtera.
Posted by Picasa

perjantai 18. toukokuuta 2012

Mietitkö oppimaasi sanaa?


Me, jotka rippikoulun kävimme,
ehtoollisen ensimmäisen nautimme.

Opit rukouksen, aina ulkoa sen
sanoa osaat.

Ei sitä koskaan
kyseenalaistettu
ei syvemmin pohdittu.

Huomasin, että olen oppinut
sen täysin toisin sanomaan.
Vuosia sen päivittäin lausunut,
10 vuotta miettimättä.

Tässä minun ja rakkaan ystäväni
versio, niin kaikille tutusta.

Isä meidän,
joka olet taivaissa,
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon Sinun valtakuntasi,
tapahtukoon Sinun tahtosi,
niin maan päällä,
kuin taivaassa.
Anna meille meidän velkamme anteeksi,
niin kuin mekin annamme anteeksi niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen
vaan päästä meidät pahasta.
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.
Jumala pyydän tätä
sinun armosi ja rakkautesi kautta,
Herramme Jeesuksen Kristuksen 
ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.

Tätä kaikkea lausuin vuodesta toiseen,
kunnes eräänä yönä ymmärsin
miten jokainen lause,
jokainen rivi piti sisällään
kaiken sen mihin uskoin.


Mistä tiedän


Kuljen,
ihmisiä ohittaen, heidän minut ohittaessa.

Ei katseet kohtaa
ei mikään viestiä anna.

Olemme
kuljemme matkaamme
joku ehkä miettien
suurinta osaa ei 
maailma oman itsen ympärillä kiinnosta.

Kuitenkin,
kuin palat kyljessä magneettien.
Kohtaa, puoleensa vetää
jos suojaa ei liiaksi päälle vedetty.

Olemme täällä
kuka ensimmäistä kertaa,
kuka viimeistä.

Vanha sielu,
sanotaan.
Tuttu lause,
kuinka moni miettinyt mitä tarkoittaa.

Kerran täällä vain ollaan,
niinkö?
Mistä tiedät?

Mietitkö koskaan
miksi toisella kultalusikka,
toisella ei vettä vasta syntyneelle antaa.

Ei Hän näin julma, toiselle pahaa tahtova,
Vapaa Tahto
puntarina.

Tiedän, et tietää halua
nyt hyvin
poistua täältä helppoa.

Kerran täällä,
selitys helppo,
ei vastuuta.

Palaat,
niin monta kertaa,
kuin tarvetta.

Haaste!



Nolife http://nolife-lifewithoutlife.blogspot.com oli jättänyt minulle haasteen blogissaan.

Kiitos siitä!

Haaste kuuluu seuraavasti:
 
Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their "tagger" and post it on their blog. Then choose 11 new people to tag and link them on your post. Create 11 new questions for the people you tag to answer. Do not tag back to the person who has already tagged you.

1. Kuinka vanha olet? 46 vuotias
2. Missä olet matkustellut? Ruotsissa, Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa
3. Onko sinulla parasta ystävää? On muutamia, en voi laittaa paremmuusjärjestykseen, koska jokainen heistä on omalla tavallaan paras. Yksi ystäväni tuntee kaikki sieluni sopukat.
4. Lempi elokuvasi? Mamma Mia on tehnyt hyväntuulisuudellaan suurimman vaikutuksen. Kumpa olisin yhtä täynnä elämän iloa yli 60 vuotiaana kuin Meryl Streep. Flash Dance on jäänyt mieleen ikuisesti. Kävin sen katsomassa 15 vuotiaana useita kertoja, ja voisin katsoa sen aina vain uudelleen. Päänäyttelijän kaltainen olisin aina halunnut olla, hän on ikäänkuin se ihanne millainen olisin halunnut olla.
5. Millainen tyyli sinulla on? Ei varmaankaan mitään. Olen lapsesta saakka ollut kiinnostuneempi kaikesta muusta kuin tytöt yleensä. Olin vähän sellainen poikatyttö, joka kiipeili puussa eikä leikkinyt barbeilla. Tykkään sellaisesta rennosta tyylistä. Mutta minulla ei ole kuin ns. yhdet kengät, yksi laukku jne.
6. Jos saisit kolme toivomusta jotka toteutuisivat, mitkä ne olisivat? 1. tämä kaikki rakkaus mikä minulla tällä hetkellä säilyisi elämäni loppuun saakka, 2. että voisin jättää jälkeeni jotain hyvää, koska minulla ei ole lapsia, niin toiveeni on että minulla on kuollessani sen verran omaisuutta, jolla voi rauhoittaa jonkin palan Suomen luontoa, 3. pystyisin pitämään ihmiset lähelläni
7. Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua? luultavasti asun tässä missä nyt ja jos vain olen saanut, niin olisin samassa työpaikassa samankaltaisessa työssä kuin nyt
8. Minkä kappaleen kuuntelit viimeksi? Samuli Edelmannin levyä "
9. Uskotko kohtaloon? kyllä, mutta sitä ohjaa vahvasti Vapaa Tahto
10. Voiko mielestäsi netistä löytää tosiystävän/rakkauden? Kyllä, olen löytänyt blogin kautta uusia läheisiä ystäviä
11. Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä? silmät


Minun kysymykseni haastetuille:

1. Koska aloitit blogi-harrastuksesi?
2. Mitä bloggailu on antanut sinulle?
3. Kerro kolme toivettasi?
4. Mihin uskot?
5. Mitä haluat tältä kesältä?
6. Mikä on lempivärisi?
7. Mikä vuodenaika on sinulle rakkain?
8. Aamu, päivä, ilta vai yö?
9. Mitä luonto merkitsee sinulle?
10. Mistä eläimestä pidät eniten?
11. Älä kirjoita sitä tähän, mutta ajattele mitä toivot elämältä juuri nyt eniten.


Haastan seuraavat:
www.jopas-jotakin.blogspot.com


torstai 17. toukokuuta 2012

Tervetuloa uudet lukijat

Olen tänään saanut muutaman uuden lukijan♥

Kiitos teille ja tervetuloa♥

Kotiutuminen



Tässä hän nyt on
Jade <3

Eilen illalla hän saapui uuteen kotiinsa.
Kiitos vielä Heidille, jolta hänet saimme!


Yö meni näissä samoissa merkeissä,
tässä olemme päiväunilla.
Hienosti nukuttiin ensimmäinen yö.
 
 


Tästä löydettiin myös hyvä ja turvallinen paikka.
Vanhimman sisaruksen luota.



Ja välillä paikkaa myös vaihdettiin.
Posted by Picasa