Perhosen lennon lailla

Lempeään kevääseen synnyit

Pajun tuoksuun

Liitelit tuulessa hellän

auringon laskussa

Aaamuun

kaiken uuden kasvun

Kastepisaran kehrään

uutta loit

Siipeesikö joku

viillon

liian syvän?

Tyhjyyteen

tunsitko rukouksesi katoavan?

Niin toivon

jaksanut sinun odottavan

Niin lähellä

käsi tullut

johon laskeutua

Tiedän

sinun hyvä nyt on

Vaan toivon

Voimaa

Heille

Veteen piirretty viiva

Sanot vastustavasi pahaa

Tuomiten muita

Jaat ja julkaiset

Sinun maailmaasi

Ei mahdu tottelemattomuus

Et anteeksi anna

Et ymmärtää halua

Sanot 

Ei syytä tehdä ollut

Pahuuttaan vain kiusaa teki

Nähnyt olen syvyyden

Pahuutta tehnyt olen

Hyvyytesi

Kuin veteen piirretty viiva

Älä piirrä

Vaan suojaa

Niin helpolla mukaan lähdet

Hieman, vain hieman sanot

Ensi kerralla hieman enemmän

Ei eroa

Lyötkö kädellä

Vai sanalla

Omana itsenäni

En ole kaikkia näitä kirjoituksia täältä oikeastaan edes lukenut.

Kirjoittanut ja lukenut ettei huomattavia virheitä olisi.

Tänään näihin pitkästä aikaa palasin.

Muutaman luin.

Yhdessä viimeisimmistä lukukertoja 160,

ei kommentteja:)

Yksi, josta en tunnistanut lainkaan millaisesta tunteesta syntynyt.

Paljon tässä välissä tapahtunut

ei sellaista josta sanoja olisi tänne vuotanut.

Ei pahaa, ei hyvää

Kun näitä muutaman nyt luin,

ei huonoja

osaan kysymyksen kysyin, 

jotain hyvää itseltäni vielä löytämättä.

Kaipaan aikaa, jolloin hetkessä tänne syntyi,

odottamatta

Kehotettiin muuta ajattelemaan

arkeen keskittymään

kuuntelinko väärää valaa

hiljaisuuden päälleni valuvaa

En kuitenkaan

mihinkään usko kadonneeni

en kadottaneeni

ehkä vasta nyt kuuntelen

kuuntelen mitä alunperin tarkoitettiin.

Omana itsenäni