Sivut

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kauhalla annettu


Kello soi
oppilaat syöksyvät tunnilta välitunnille.
Kiviset portaan kaikuvat.
Portaissa matkalla ulos olen minäkin.
Kuulen,
joku huutaa portaikkoon
"jos on kauhalla annettu,
niin ei voi lusikalla vaatia".
Katson ylös
suoraan äidinkielen opettajani silmiin.
Tämä lause oli tarkoittu juuri minulle.

Hetki on kulkenut mukanani läpi elämän.

Miksi joku ihminen näkee sinussa jotain
mitä et tiedä olevan olemassa.

Kohtaat elämässä lukemattomia
ihmisiä.
Toiset heistä jäävät pysyvästi mieleesi.
Kyse ei ole yhteisen ajan pituudesta
vaan miten toinen ihminen onnistuu
koskettamaan sinua.

Vastaasi tulee myös ihmisiä ja hetkiä
jotka ottavat pienen palan sinusta
pienen osan itseluottamuksestasi.
Pilvisenä päivänä
palan ottaneet
vaikuttavat voimakkaammin.

Tulee kuitenkin päivä
jolloin sanat jotka sinulle lausutaan
näyttävät
sinulle
miksi sinua rakastetaan.

Huomaat sirpaleet ympärilläsi.
Ne ovat paloja sinusta.
Kerää palat hellästi talteen.
Huomenna
jaksat koota ne yhteen.
Kokoat kauneimman maljan
jonka olet koskaan nähnyt.

Sinä seisot siinä
vahvempana kuin koskaan.



perjantai 30. maaliskuuta 2012

Pysähdy tähän hetkeen


Vuosi 2009 ja syyskuu
muutti elämääni.
Tämä uskomattoman kaunis
elämä.
Rakkautta ja luottamusta täynnä.



Mihin minulla on kiire?
Miksi en nauti hetkestä
juuri tässä
juuri nyt.

Otan syliin
pysähdyn
Pää painuu olkapäälleni
kuulen pienen hennon huokauksen.
Tiedän
tämä hetki on hyvä
rakkautta täynnä.
En halua hukata tätä hetkeä
en saa sitä takaisin.

Haluan oppia
oppia olemaan
lähellä
tässä hetkessä.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Matkalla

Lapsena rakastin sitä, kun kesällä sai olla selällään nurmikolla
oman kodin pihassa.

Katsella pilvitaivaalle
nähden henkiä matkalla kotiin.
Pilvi näytti milloin vanhalta naiselta
milloin joutsenelta.
Poutapilvi muodosti muodon
minä muodostin uskon kotiin matkaajista.



40 vuotta myöhemmin
katselen edelleen pilvitaivaalle
nähden nämä kotiinpaluut.


Mitä sinä näet?

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Minun kirkkoni


Minun kirkkoni.
Se on kaikkialla.
Sisälläni, ympärilläni.
Niin taivaalla...


kuin metsässä.
Maassa, puissa, kivissä... 



Joissa, järvissä, merissä.



Se loistaa kynttilän valossa.
Hiljaisuudessa, äänessä.
Surussa, rakkaudessa.



Uskoni on käsin kosketeltavaa.
Läpinäkyvää.
Heijastuksia ympärilläni.
Se kantaa minua läpi elämäni.
Pitää minut pinnalla.
Voin luottaa siihen.
Se uskoo minuun.


Uskoni on näköala.
Näköni kauas ilman esteitä.
Ympäri vuosien
kautta vuorokausien.


Matkani juuri tässä loppuu jonain päivänä.
Kuitenkin sinä päivänä
siirryn, en poistu.
Olen kiitollinen matkaoppailleni.
He antoivat minulle uskoni jo unessani neljä vuotiaana.
Sillä tiellä olen edelleen
siltä tieltä poistun uuteen.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Vihdoin valmis


Lohen punaista


Syksyllä 2011 tein tämän kaulakorun.
Ystäväni piti siitä.

Siitä asti olen miettinyt miten teen tähän sopivat korvakorut.
Mikään ei tuntunut oikealta.

Tänään talvilomani toisena päivänä tiesin mitä teen.
Aurinko paistoi ja ensimmäinen perhonen lensi kotipihalla.

Onnistuin.


 
Itselleni vihreää

Tämä kokonaisuus alkoi rannekorusta.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Mietteitä hetkessä

Hetki,
juuri tämä hetki
puhdas sivu
niin paljon mielessä.
Tämä hetki on se jolloin saat ehkä yhden ihmisen kiinnostumaan.
Miksi yleensä mietin sitä?
Mitä kaikkea laitankaan tänne, en tiedä. Aika näyttää
Intuitio, sen haluan näyttää mitä se tarkoittaa minun kohdallani.
Ei muiden vaan itseni takia.
Minulle on annettu lahja, mitä se milloinkin tarkoittaa.
Minulla on oikeus ja lupa sitä käyttää.
Matka alkakoon, liity mukaan, minne se minut ikinä viekään.