Tänään lukiessani oman blogilistani päivityksiä
tuli jopa vähän lapsenomainen olo.
Olen päätynyt itseäni lahjakkaampien seuraan.
Viedäkkö omat lelut toiseen laatikkoon vai
toteanko ylpeänä
"Olen saanut tilaisuuden tutustua lahjakkaiden
ihmisten kehittymiseen päivä päivältä
entistä lahjakkaammiksi".
Valitsen jälkimmäisen♥
Huomaan usein omien tavoitteideni
ja näkemysteni muuttuvan sen myötä,
kun toiset kehittyvät.
Huomaan supisevani kahdelle olkapäälläni istuvalle.
Yritän oppia kuuntelemaan vain sitä jolla on sädekehä.
Tukkia korvani siltä ilkikuriselta joka nauttii joka
hetkestä, kun saa minut epäröimään,
epäilemään omia mahdollisuuksiani.
Teoriassa tiedän,
että ihan meille jokaiselle on niin valtavan moni asia mahdollista.
Miten meitä estääkään "Minä itse".
Miksi emme mieluumminkin ajattele et jos toinen pystyi tuohon,
niin minäkin pystyn.
En tarkoita toisen jäljissä kulkemista,
astumista jo valmiiksi astuttuihin jälkiin
vaikeakulkuisessa maastossa.
Tarkoitan, että minä, sinä, hän, jokainen
voi ja pystyy ottamaan ne omat askeleensa
omaan haluttuun suuntaan.
Jonain päivänä pystyn vielä kirjoittamaan
"Toteutin tämän myös käytännössä".
♥
Kannatetaan!! Joka päivä on tuo taistelu menossa täällä myös - silloin hengitän syvään ja sanon ääneen: tämä on hänen tiensä! Minulla on oma tieni ja omat mahdollisuudet, kunpa hoksaisin tarttua omiini, kun ne kohdalle osuvat.
VastaaPoistaVoi miten tutusta aiheesta kirjoitit!
VastaaPoistaAina sitä epäilee omaa kykyään ja on olevinaan niin paljon huonompi kuin muut.Mutta oikeasti on vaan vähemmän kokemusta ja harjoittelua. Ja uuden taidon oppiminen tuo onnistumisen kokemuksia ja jos joku sitä taitoa vielä ihailee aidosti,voi olla tyytyväinen.Ja se tuo itseluottamusta lisää pikkuhiljaa.
Kukaan ei ole seppä syntyessään ja harjoittelu tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina.♥
Kiitos Mags ja Eila♥
VastaaPoistaOlette kumpikin niin lahjakkaita, ettei osaa ajatella, että tunne on tuttu teillekkin:)